Kukkuu, kukkuu, kukkuu

Enrico Diez-Canezalle ja Teresalle

 

 

Käen kuparikuulat
jakavat yön.
 
Käellä ei ole nokkaa
vaan lapsen huulet,
vuosisataiset viheltäjät.
 
Hei katti,
nyt häntä piiloon!
 
Käki matkaa ajassa
kelluen kuin pursi,
yhtä monena kuin kaiku.
 
Hei harakka,
nyt varvas piiloon!
 
Käen edessä on sfinxi,
joutsenten kuva
ja nauramaton tyttö.
 
Hei kettu,
nyt häntä piiloon!
 
Kerran häviää tuuleen
viimeinen ajatus
ja toiseksi viimeinen halu.
 
Hei hepokatti,
nyt männyn alle piiloon!
 
Vain käki jää
ja lasikuulat
jakavat iäisyyden.
 

 

Vanhan käen laulu

 
Nooan arkissa
lauloin
ja lehvissä
Metusalemille.
 
Nooa oli kunnon mies
ja Metusalemin
parta laski
varpaille asti.
 
Kukkuuni kuuluu
taivaaseen. Toisinaan
taas putoaa
tyhjänä maaahan.
 
Yössä laulan
ja laulan
vaikka nukkuisitte
ja laulan
vuosisadasta
toiseen. Aamen.
 
 

Käen ensimmäinen yölaulu

 
Vaikka on silmät
yö silti eksyy.

 

(Vain käki
jää.)

 

Ruovikossa itkevät
neuvottomat tuulet.

 

(Vain käki
jää.)

 

Tässä vai tuolla? Sielu
on menettänyt vainunsa.

 

(Vain käki
jää.)
 

 

Käen toinen yölaulu

 
Käki sanoo kyllä.
Riemuitse tikli!
Enkeli avaa portit
puutarhaansa.
Käki sanoo ei.
Laula, vieno satakieli.
Silmissä meillä on
kukat.
On ihmeellinen
jälleennouseminen!

 

Että ei!
Että kyllä!

 

(Yö läheni
loppuaan.)

 

Että kyllä!
Että ei!

 

(Kello käy
viimeiseen pisaraan.)
 

 

Viimeinen yölaulu

 
Minä vapisen!
Käki on tullut,
paetkaamme!
 
Jos kuulisit
katkeran oleanterin
nyyhkivän,
mitä, rakkaani, tekisit?
 
Ajattelisin merta.
 
Jos näkisit että kuu
lähtiessään kutsuu sinua,
mitä, rakkaani, tekisit?
 
Huokailisin.
 
Jos kerran oliivitarhassa
sanoisin "Rakastan sinua",
mitä, rakkaani, tekisit?
 
Tikarin pistäisin rintaan!
 
Minä vapisen!
Käki on tullut, 

paetkaamme!