Neljä keltaista laulua

          Claudio Guillénille

 

 

I

Korkealla tuolla vuorella

on pieni vihreä puu.

Paimen, sinä menet,

paimen, sinä tulet.

 

Uneliaat oliivitarhat

kumartuvat kuumalla tasangolla.

Paimen, sinä menet,

paimen, sinä tulet.

 

Ei valkoisia lampaita, ei koiraa

ei sauvaa eikä rakkautta.

Paimen, sinä menet.

 

Kuin kultainen varjo

häviät vehnäpeltoon.

Paimen, sinä tulet. 

 

 

II

Maa oli

keltainen.

Kannikka, jannikka

paimentikka.

 

Ei valoa valkoisen

kuun eikä tähtein.

Kannikka, jannikka

paimentikka.

 

Tumma tyttö kerää rypäleet

ja lopettaa viinitarhan itkun.

Kannikka, jannikka

paimentikka.

 

 

III

 

Kaksi punaista härkää

kultaisella pellolla.

 

Härkien tahti on

vanhojen peltojen

ja lintujen silmäin.

He kulkevat sumujen

aamussa välittämättä

kesäisen ilman

appelsiinista.

Vanhat jo syntyessään,

vailla rakkautta

muistavat kylkiensä

siipiä.

 

Härät kulkevat

ikuisesti huokaillen

Ruthin kentillä

etsien kahlaamoa,

ikuista kahlaamoa,

tähdistä juopuneet,

itkuaan pureskellen.

 

Kaksi punaista härkää

kultaisella pellolla.

 

 

IV

 

Kuljen tuhatkaunojen

taivaan alla.

 

Ajattelen iltapäivää

kun olen taas terve.

Otan kuun

käsiini.

Ja ripustan sen

taas avaruuteen

ja Herra antaa palkinnoksi

ruusun ja sädekehän.

 

Kuljen tuhatkaunojen

taivaan alla.

 

Ja taas kuljen

tällä pellolla

ja karkotan tyttöjen

rumat ihailijat

ja annan kultarahoja

kaikille pojille.

 

Kuljen tuhatkaunojen 

taivaan alla.