Kuun noustessa
Kun kuu nousee
katoavat kirkonkellot
ja näkyy polku
näkymättömään.
Kun kuu nousee
peittää meri maan
ja saareksi jää sydän
keskelle äärettömän.
Kuu on etäisempi
kuin aurinko ja tähdet
ja tuoksuu muistoille,
kuihtuneen sinisen loistolle.
Värit
Pariisin yllä kuu
saa violetin sävyn
ja näkyy keltaisena
kuolleen kaupungin yllä.
On vihreä kuu
joka sadussa,
hämähäkinseittien kuu
ja rikottujen ikkunoiden.
Aution maan yllä
kuu on verenpunainen.
Mutta valkoinen kuu,
ainoa oikea kuu
loistaa vain kylien
hiljaisilla hautamailla.
Kapriisi
Kuun verkkoon,
taivaan hämähäkinseittiin
takertuvat nousevat
tähdet.
Salome ja kuu
Kuu on Salomen
sisar (nainen, joka
vanhassa tarussa
puri kuollutta suuta).
Salome oli auringonlasku.
Silmien
ja huulten
lasku.
Kuu on ikuinen
auringonlasku.
Ilta
pitkä
ja päissään.
Salomen rajaton
rakkaus karhuun
ei syttynyt sanoista
vaan hänen päänsä takia,
autiomaan meduusa,
se oli musta kuu,
mahdoton kuu,
savuinen ja raukea.
Salome oli korento.
Kuu on kotelo.
Pimeän korento
tumman palatsin alla.
Kuu värisee vedessä.
Salome värisi sielussaan.
Oi suloinen kauneus
joka tekisi suudelmasta
tähden!
Keskellä päivää
tai tummassa yössä,
kun puhutte Salomesta
nousee kuu.
